Vastuullisuuden piinaviikot

Alennusmyynnit alkavat olla ohi. Kiitos siitä! Vaikka yritin olla varovainen ja vastuullinen kuluttaja, niin sorruin ostamaan muutaman tekstiilin alennusmyynneistä.

 Mitä pahaa sitten alennusmyynneissä on?

Täällä on aikaisemminkin todettu, että halpa hinta johtaa melko suoraan lisääntyneeseen määrään. Kun saat tuotteen 200 eurolla 300 euron sijaan, niin melko helposti ostat jonkin toisenkin tuotteen jäljelle jäävällä 100 eurolla. Siihen meidät on kaupallinen kulttuuri opettanut.

Ilmastonmuutoksen kannalta taas vain ostettujen tavaroiden määrällä on viime kädessä merkitystä. Aina kun ostat enemmän, niin myös lämmität palloamme enemmän.

Lisäksi alennusmyynnit ovat yksi isoimpia kausimuoteihin liittyviä ilmiöitä. Melkein koko alennusmyyntikulttuurin takana on kaudesta toiseen vaihdettavat muotivärit ja kuosit.

Kaikkien pitäisi alennusmyyntiaikaan muistaa vanha vitsi, jossa olisi suomalaisille saitureille paljon opittavaa:

Kaksi venäläistä tapasi kadulle samanlaisissa uusissa nahkatakeissa. “Ostin tämän eilen tuosta kaupasta 400:lla eurolla”, toinen sanoi. Siihen toinen iloisena ja ylpeänä:”Minä ostinkin tämän eilen tuosta toisesta kaupasta 600 eurolla.”

Rahaa on hyvä pitää liikkeellä niin kauan kun kansantaloutemme on mitä on. Ostoksia on silti syytä vähentää ja paljon. Alennusmyynnit eivät tuohon yhtälöön sovi. Alennusmyynneissä menee halvalla paitsi tavara, niin myös ostajan eettiset arvot.

Vuokraaminen 2.0

Vuokraaminen resurssien jakamisena on täällä ollut säännöllisesti esillä ja olen yrittänyt etsiä hyviä vuokraamoja. Valitattavan vähän niitä on ollut. Onneksi vuokraamiseen ja lainaamisen tarkoitetut sosiaaliset nettipalvelut tekevät tuloaan. Jos kadulta ei löydy haluttua tavaraa vuokraavaa vuokraamoa, niin ehkä joku lähellä asuva ihminen haluaisi vuokrata sinulle omaansa?

Tuoreessa M&M-lehdessä kehitysjohtaja Roope Mokka veikkasi, että tällaiset vuokraamisen ja lainaamisen palvelut olisivat sosiaalisen median nousijoita vuonna 2008. Toivottavasti näin käy. Pääsisi ’sosiaalinen media’ jalkautumaan oikeaan elämään ja tekemään jotain hyödyllistä pelkän viihdyttämisen sijaan.

Roope Mokka mainitsi artikkelissa Rentmineonline.comin ja Kuinoman. Jälkimmäisen taustoja ja suunnittelijoita tunnen, kansainvälinen versio on vieraampi.  Molemmille kuitenkin muutamia kysymyksiä yleisesti pohdittavaksi.

Miksi ihmeessä Rentmineonline.com välittää niin paljon asuntoja? Ei kai kulutus maailmassa vähene asuntojen käyttöastetta lisäämällä. Ei asuntorakentamisessa ole varsinaista maailmaa saastuttavaa ylituotantoa, jonka vuoksi jo rakennettujen asuntojen käyttöastetta pitäisi jotenkin parantaa. Kyllä asuntojen käyttöaste on ihan järkevä ja asuntorakentaminen seuraa vain väkimäärän kasvua, itse asiassa usein jopa hieman perässä eli rakentaminen on pääsääntöisesti ihan perusteltua. Asunnottomuus ei ole kasvavalle väkimäärälle samanlainen järkevä vaihtoehto kuin tavarattomuus.

Ja miksi Kuinoma keskittyy niin voimakkaasti laskettelijoihin? Aikaisemmin olen todennut, että laskettelijat ovat onnellisessa asemassa kun heille on jo niin paljon hyviä vuokraamoja laskettelukeskusten yhteydessä. Toivottavasti Kuinoman laji- ja tavaravalikoima laajenee nopeasti.

Filosofisemmin tarkasteltuna nämä uudenlaiset kuluttajien välisen vuokraamisen palvelut ovat kiinnostavia. Kuluttajien välinen tavaroiden vuokraaminen on nykykäytännöillä tuntematon käsite. Siihen ei ole yhteiskunnassamme perinnettä, välineitä, prosesseja, palveluja, lainsäädäntöä, vakuutuksia tai oikeastaan mitään muutakaan perinteistä pohjaa.

Jos kuluttajien välisestä vuokraamisesta tulisi yhtä tavallista kuin kuluttajien välisestä käytetyn tavaran kaupasta, niin muutos olisi valtava. Termi Vuokraaminen 2.0 olisi silloin ihan oikeutettu kuvaamaan uutta toimintatapaa ja muutosta. Kuluttajien välisestä vuokraamisesta voisi tulla sekä tavaran omistajalle että sitä lainaavalle vuokralaiselle kokonaan uudenlainen omistamisen ja tavaran käyttämisen muoto. Tavallaan siis kyse voisi olla jopa Omistaminen 2.0:sta, jossa sinä omistajana luontevasti myös jaat omaasi tai vuokralaisena luontevasti käytät ja hyödynnät jotain mikä ei itse asiassa edes ole omaasi.

Vuokraamiseen liittyy rahaa. Ilman rahaa tällainen kuluttajien välinen vuokraaminen olisi ideologista lainaamista. Tuollaista tavaroiden lainaamista eettisesti suuntautuneet ihmiset ja yhteisöt ovat toteuttaneet aina. Lainaajille mikään ei ole omaa, vaan kaikki on yhteistä. Näinhän sosialismissakin periaatteessa ajatellaan.

Vuokraaminen tuo tähän ideologiseen lainaamiseen mukaan rahan käsitteen ja käytön. Koska perusta ei kuitenkaan rahan takia muutu, niin voisi sanoa että tällainen omien tavaroiden vuokraamiseen pohjautuva yhteiskäyttö ja lainaaminen onkin Sosialismi 2.0. Vanhan kunnon sosialismin jaloja periaatteita täydennettynä kapitalistisella rahalla arvon ja panostuksen määrittäjänä ja korvaajana.

Ehkä jostain näistä uusista palveluista ja omistamisen uusista muodoista tulee vielä yhtä merkittäviä asioita kuin sosialismi aikoinaan. Silloin voisi tapahtua muutos, joka oikeasti edesauttaisi vähentämään kulutusta ja ehkäisemään ilmastonmuutosta.

Talkkarin paluu

Kaupunkiasumisen ekologisuus verrattuna suurten välimatkojen haja-asumiseen on saanut onneksi hyvää ja ansaitsemaansa huomiota viime aikoina. Oli kiva lukea Hesaristakin kuinka Suomen pohjoisin maanviljelijä kirosi asumisen kalleutta kun kauppaan on automatka ja bensa maksaa sen mitä maksaa. Samalla viikolla lehdissä montakin erilaista kaupunkien ekologisuuteen ja yhteisöllisyyteen ja niiden kehittämiseen liittyvää kirjoitusta. Suomen Asuntomessutkin muuten järjestää Helsingissä helmikuussa oikein seminaarin otsikolla “Asuminen ja ilmastonmuutos”, jossa samoja asioita käydään läpi.

Kun olen miettinyt tulevaisuuden kaupunkiasumista, niin mieleeni on tullut yksi asia – talonmiehet. Talonmiehet on onnistuneesti karkoitettu kaikkialta turhina ja liian kalliina. Niinhän he pitkään varmaan olivatkin. Kun talkkarien hommiksi jäi lumenluonnin rinnalla pelkkä kiinteistön yleishoito ja yleishoito meni teknistymisen myötä väkisin ulkoistettavaksi, niin eihän jäljelle jäänyt mitään järkevää perustetta talonmiehille.

Mutta nyt asuminen on muuttunut siitä, mitä asuminen oli talonmieskarsinnan aikaan 80- ja 90-luvuilla.

Nykyään monet ostavat kotitöitä pieniltä palveluyrityksiltä. Pääasiassa ostetaan siivouta, mutta myös kodinkoneiden huoltoa ja teknisiä asennustöitä.

Kun ajatellaan suurta taloyhtiötä, niin nykytilanne on koominen. Taloon tulee joka päivä ainakin yksi siivoja jostakin kauempaa siivoamaan jotakin talon asuntoa. Jonakin päivänä taloon saattaa tulla kaksikin eri siivojaa siivoamaan kahta eri asuntoa melkein samaan aikaan. Ja kaupungilla siis liikkuu jatkuvasti siivoojia pienillä autoillaan ristiinrastiin ajamassa asiakkaalta toiselle. Varmasti Helsingissä on jo sattunut kolari, jossa kaksi asuntojen siivoajaa on törmännyt.

Mitä jos suuressa taloyhtiössä kaikki siivojapalvelut olisi ostettu samalta siivoojalta? No sitten varmaan huomattaisiin, että siivottavaa on niin paljon, että siivojaan kannattaa muuttaa samaan taloon tai tosi lähelle. Muutama asiakas siivojalle lisää, niin asukkaat alkaisivat jo laskea, että taloyhtiön vanhan talonmiehen asunnon vuokraaminen siivojalle voisi olla ihan kannattavaa. Ja mikäs sitten enää onkaan ero vanhaan talonmieskäytäntöön?

Toivottavasti suuret taloyhtiöt ja asunto-osakeyhtiöt alkavat hankkia uudenlaisia talonmiehiä. Uudenlainen talonmies on siivoja, jolta tarvittaessa onnistuu digiboksin asennus tai Windowsin asennus tietokoneeseen. Turha sanoa ettei sellaisia osaajia löydy. Varmana löytyy, ja varmasti olisi monen suuren taloyhtiön kohdalla tarpeellinen ja riittävän edullinen ratkaisu toteutettavaksi. Mikä olisi uusi termi näille uudenlaisille talonmiehille? Toivottavasti ei talonnainen?