Vaatteet on meidän aatteet

Torstai 24. huhtikuu, 2008

Olen keskustellut viime aikoina useiden henkilöiden kanssa vaatteista ja vaatteiden lainaamisen teoreettisista haastaista ja mahdollisuuksista. Tulimme siihen tulokseen, että koko vaatedesignin on muututtava. Muuttamalla muutamia yksityiskohtia vaateteollisuus ja vaatesuunnittelijat voisivat nostaa itsensä kulutusjuhlan ykkösnimistä myös kestävän kehityksen ykkösnimiksi.

Tässä yhteenvetoa ja vinkkejä kaikille vaatesuunnittelijoille:

1. Ei yksivärisiä vaaleita vaatteita

Mikään ei ole huonompi vaate kuin kirkkaan valkoinen. Siinä näkyy kaikki tahrat. Jos laskisi erivärisille vaatteille suhdeluvun käyttötunnit/pesu, niin vaaleimmat värit häviäisivät. Samoin tietyt valkoisia ja keltaisia tummemmatkin kirkkaat värit kuten kirkkaan punainen ja kirkkaan vihreä. Niissä vaan näkyy tahrat helposti. Kisan voittaisivat tietysti erilaiset murretut sävyt.

Kaiken ei siis tarvitse olla harmaata tai ruskeaa, mutta jotain olisi tehtävä jotta vaatteiden turhien pesukertojen määrää saataisiin vähennettyä. Ja oikeasti pesukerroista iso osa on turhia. Kuinka moni katsoo ensin onko vaatteessa tahroja ja vasta sitten haistaa kainaloista? Moni vaate lentää pyykkikoriin tahran takia vaikkei se vielä hikinen saati oikeasti epähygieninen olisikaan.

2. Suosikaa kuvioita ja painokuoseja

Viime vuosina on t-paidoissa, collegeissa ja huppareissa ollut ns. allover-printtien muoti. Eli koko kangas on painettu täyteen pieniä värikkäitä painokuvia. Siinä oli tahramielessä hyvä muoti. Kaikista kankaista ei tarvitse tehdä camo-maastokuvioituja, mutta jollain tavalla pintaan on saatava elävyyttä niin ettei jokainen tahra erotu.

3. Reilunkaupan kankaat

Vaatehysterian on pakko loppua. Mutta samalla köyhemmissä maissa elää valtavasti ihmisiä puuvillan- ja muiden raaka-aineiden kasvatuksesta. Reilunkaupan kankaat vievät enemmän rahaa juuri kasvattajille. Mitä enemmän rahaa sitä vähemmän kangasraaka-ainetta on toimeentulon eteen myytävä. Laatu siis korvaa määrää ja määriä on vähennettävä.

4. Kestävyys

5. Kestävyys

6. Kestävyys

Miksi jokainen housu kuluu ensimmäisenä lahkeensuista, polvista tai pyllystä. Eikö suunnittelija muka tiennyt asiaa? No varmana tiesi, mutta jostain syytä päätti silti olla panostamatta asiaan kun tuotteesta olisi tullut muuten liian kallis tai ei ollut osaamista tehdä hyvännäköistä noi ongelmat kiertäen.

Uskotteko että nuo asiat ikinä muuttuvat muotiteollisuudessa? Vai oppivatko kuluttajat nopeammin sietämään likatahroja ja hieman hajonneita vaatteita? Ehkä joskus tulee päivä että toimistotyöntekijä tai kaupan myyjä ei saa kommentteja ja vihaisia katseita pitäessään tahraista paitaa tai lahkeista rispaantuneita housuja päällään.


Kiitos hallitus

Torstai 17. huhtikuu, 2008

Viikottaisesta kuukausittaiseksi muuttunut blogittaminen menee tällä kertaa lyhyesti.

Suurkiitos työministeri Tarja Gronbergille ja hallitukselle. Tuoreessa kuluttajapoliittisessa ohjelmassa ja sen käsittelyssä painotettiin täsmälleen samoja asioita kuin mitä tässä blogissa on pyritty painottamaan. Tavarakulutuksen kohtuullistaminen ja vähentäminen ovat arkoja asioita. Se, että hallitus uskaltaa edes mainita ne, avaa varmasti uusia keskusteluja.

Aloittakaa tästä:

http://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/article77397.ece

Ja Googlettakaa sitten lisää aiheesta ja pistäkää tänne parempia linkkejä jos niitä tulee vastaan.