Elävä Talouselämä

Talouselämä on huono lehti. Mutta pe 21.11 Talouselämässä oli ilmastonmuutosjuttu, joka pääsee helposti suomimedian ilmastonmuutosjuttujen top10:een. Kitetyttää hyvin asiaa, sopivat mittainen, hyvin kirjoitettu, konkreettinen ja optimistinen.

Harvinaista Talouselämän jutussa on se, että siinä tartutaan ilmaatonäkökulmasta turhaan kuluttamiseen ja ostoksiin. Edelleen Suomi on täynnä kirjoittelua lämmityksestä, autoilusta ja matkustamisesta. Siihen rinnalle on vuonna 2008 tullut kirjoittelu ja keskustelu ruoasta.

“Jos minä vähennän autoilua, hiilidioksidipäästöt vähenevät ja miinus kirjautuu Suomen tilastoihin. Mutta jos jätän Kiinassa valmistetun Spiderman-lelun ostamatta, Suomen tilastoihin ei synny miinusta. Ja koska jokaiselle EU-maalle tulee omat kiintiönsä, hallituksen kannattaa patistaa toimiin, joista miinus kirjautuu oman maan kohdalle.”

Tämä Seija Holtarin teksti on hieno tiivistys tärkeästä asiasta. Ja yllättävän samansisältöinen kuin täällä olleet vanhat kirjoitukset tavarakulutuksen ilmastoproblematiikasta.

Yksi ilmastonmuutoksen kuumia perunoita on länsimaiden taloustuki kehitysmaille, jotta ne voisivat ottaa käyttöön energia- ja ilmastoystävällistä uutta teknologiaa. Kiinaa ei kuitenkaan lasketa noihin kehitysmaihin ja länsimaiden tuki Kiinalle ja muille Aasian teollisuusjättiläisille ei ole agendoilla.

Kiina ja muut Aasian teollisuusjätit tarvitsevat taloudellista tukea, joka auttaa niitä siirtymään länsimarkkinoiden vetämästä kulutustavarateollisuudesta sisämarkkinavetoiseen tuotantoon ja erityisesti palvelutuotantoon. On väärin kuvitella, että Kiina ja muut maat selviäisivät tuotannon rajusta vähennyksestä ongelmitta. Ei ole mitenkään mahdollista, että Kiinaan syntyisi itsestään palveluteollisuus ja sisämarkkinat, jotka ylläpitäisivät taloutta kulutustavarateollisuuden mahdollisesti laskiessa.

Ongelmana on se, että Kiina on näennäisen rikas. Ja rikkailta rikkaille ohjattu tuki on jotenkin vaikeampi toteuttaa kuin rikkailta köyhille ohjattu tuki. Tätä ei pidäkään tarkastella rikas-köyhä-tarkastelulla, vaan veturi-vaunu-tarkastelulla. Länsimaat ovat selvä veturi, jotka kulutuksellaan näyttävät suunnan ja mahdollisuudet nyky-Kiinallle. Jos tarvitaan radikaali suunnan muutos niin veturien on se vaunuille mahdollistettava. Tai jos tulee isoja ylämäkiä niin veturin on panostettava vaunujen ylös saamiseen.

Paikalliseen palveluteollisuuteen äärimmäisen voimakkaasti panostava ja palveluinnovaatioita liukuhihnalta tuottava Aasia on ilmastonmuutoksen hillitsemisessä avainasemassa.

Älä osta Älä osta mitään -päivän kritiikkiä

Kulutusjuhlassa ja muuallakin on ollut kirjoittelua Älä osta mitään -päivästä. Samalla on saanut lukea harvinaisen paljon kritiikkiä ja skeptistä kirjoittelua aiheesta. Tyyli on aina sama eli “eihän yksi päivä kuitenkaan mihinkään vaikuta”.

Ovatko ihmiset todella niin ajattelemattomia, että luulevat kampajan ytimen olevan tuossa yhdessä päivässä?

Kampanjan nimi on ‘Älä osta mitään -päivä’. Eli neljä sanaa, joista vain yksi on tuo päivä. Päivä sana sisältää siis korkeintaan 25% kampanjan sisällöstä. Eiköhän ydin siis ole ajatuksessa ‘Älä osta mitään’.

Kaikki yhden päivän kampanjat ovat nykyään pääasiassa keinoja nostaa asiaa mediassa ja keskustelussa. Vastaavia päiviä ovat kaikki päiväkohtaiset tempaukset ja jopa Kulutusjuhlassa pohdittu äitienpäivä ja isänpäivä. Päivä on tuolloin vain termi, jonka avulla asia konkretisoidaan ja sille saadaan kärki. Tämän kärjen kautta saadulla mediakirjoittelulla ja keskustelulla taas on takuuvarmasti merkitystä.

Älä osta päivän logiikka on ihan sama. Älä osta mitään viikko. Älä osta mitään kuukausi. Älä osta mitään kamppis. Älä osta mitään tempaus. Älä osta mitään supersessio. Kaikilla niillä olisi täsmälleen sama tavoite ja vaikutus kuin Älä osta mitään päivällä. Tosin sillä erolla, että tuo ‘päivä’ sanana helpottaa median tarttumista asiaan kun juttujen ajoittamista ei tarvitse arpoa. Itse asiassa tuo ‘päivä’ sana taitaa olla paras mahdollinen termi käytettäväksi tällaisen kampanjan yhteydessä.

Ihan hyvä kamppanja tämä Älä osta mitään -päivä siis! Kaikki kritiikki on turhaa nillitystä. Älä osta mitään -päivä ei siis vaikuta kauppojen myyntiin. Mutta aivan varmasti torstaina, perjantaina ja lauantaina on lehdissä ja muissa medioissa aiheeseen liittyvää kirjoittelua ja keskustelua. Perjantaina ja viikonloppuna tempaus ja mahdolliset ostokset pääsevät sitten ihmisten keskusteluun olut- ja viinilasien ääressä. Ja silti jotkut epäilevät tämän kampanjan tehoa?

Suomalaiset kauppaketjuthan osaavat huomioida Älä osta mitään päivän vaikkei sillä heillekään mitään merkitystä ole. Kauppahan käy silloin normaalisti?!? Mutta suomalaiset ketjut eivät mitään yhden päivän ostotempauksia tai yhden päivän mega-alennuskampanjoita tuolle päivälle laita.

Apple sen sijaan on pistänyt juuri Älä osta mitään -päivälle vuoden suurimman ostokampanjansa ja tuo kampanja kestää täsmälleen vuorokauden. Tämä tuskin on kritiikkiä Älä osta mitään -päivää kohtaan tai muutenkaan merkittävä asia ostamismielessä tai ostamiskulttuurin kannalta.

Mutta tämä kuvastaa sitä miten etäällä Apple on paikallisista markkinoista, kulttuurista ja kuluttajista. Jenkkipäätökset ja jenkkibusiness jyrää Steve Jobsin puljussa. Älä osta mitään -päivä ja Suomi pikkujuttuja toki, mutta yleisemmällä tasolla tuollainen paikallisten kultturien ja kuluttajaliikkeiden vähättely saattaa jossain vaiheessa osoittautua nykytrendeillä huonoksi valinnaksi. Tämä yksittäinen kampanja ei siis ole Applelle paha moka. Mutta tämä on osoitus siitä että vastaavia Applen pikkumokia kannattaa pitää silmällä muuallakin kuin Suomessa ja muillakin kuluttajaliikkeen osa-alueilla kuin kulutuskriittisyydessä. Vastaavaa paikallisen tason pikkumokailua voisi vastaavalla logiikalla tulla esim. vihreällä puolella.

Muistakaa siis olla ostamatta mitään perjantaina! Ja näpäyttäkää Applea edes hieman tuollaisesta kuluttajaliikkeiden halveksumisesta.

Ainutlaatuinen 2010-luku, osa 1/3

Yhteisöllisessä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä 2010-luku tulee näyttelemään merkittävää roolia. 2010-luku tulee olemaan sellainen että sitä kannattaa tarkastella erikseen. Tulossa siis lähiaikoina muutamia kirjoituksia aiheesta.

Masentava vuosikymmen

2010-lukua ei periaatteessa pelasta enää mikään. Olemme jo niin syvällä ilmastonmuutoksen edistämisessä ja omassa kulutuskulttuurissamme, ettei mitään riittävän dramaattista voida tehdä jotta ilmasto säilyisi totutun tai edes viime vuosien kaltaisena. Tuulivoima, sähköautot, energiansäästö, vihreät trendit. Mikään noista ei nykyisen kaltaisena riitä. Eivätkä ne riitä edes nykyistä vahvemmassa muodossa toteutuvina.

Tämä tulee heijastamaan 2010-lukua. Meinaa varmaan monta kertaa tulla turnausväsymys kun elämää joutuu muuttamaan ja silti säät huononevat. Elämän muutoksiin ajavat kansainväliset päätökset esim. päästö- ja vähennystavoitteista ja päästökaupasta. Varmaan mediakin jatkaa ilmastonmuutostaisteluun kannustamista, mutta kansalaiset saavat silti kärsiä sekä elämän että ilmaston muutoksesta samanaikaisesti.

Mitä sitten 2010-luvulle tarvitaan, että jaksamme sulattaa sekä arkielämän osittain ulkoa sanellut muutokset että surkeat säät?

Facebookissa oli jo viime talvena ryhmä jonka teemana oli autoteiden kuravesisuihkut. Lentävästä kuravedestä yritettiin repiä iloa irti ja asialle opeteltiin nauramaan. Jotain tuollaista tarvitaan. Tarvitaan arjen vertaistukea. Ryhmiä joissa voi tilittää elämän muutoksen vaikeutta ja rehellisesti haikailla ja nostalgisoida paremman ilmaston ja runsaamman kuluttamisen 1990- ja 2000-lukuja. Tarvitaan veraisryhmiä joissa mitä erilaisimmista inhottavista sääilmiöistä voi puhua yhdessä.

Ja lisäksi tarvitaan huumoria. Räntäsade, vesisade, kaamos, myrskytuulet, hajoavat sateenvarjot, vastatuuli,… Kaikkien noiden ympärille on pystyttävä kasaamaan huumorin ja yhteisöllisen hauskanpidon keinoja. Kaikkien noiden ympärillä on sallittava kaikki huumori, myös esim. vahingonilo. Eli ei muuta kuin videoita jakoon naapureiden myrskyyn hajonneista ja läpimäristä tavaroista!

Toivottavasti tästä suomitalvesta tulee oikein märkä, pimeä ja tuulinen. Saisimme tilaisuuden nyt jo yhdessä harjoitella yhteisöllistä iloittelua synkällä asialla.